Totesin, että urheileva ihminen ei pärjää kolmilla liiveillä, eli pakko lähtea ostoksille. Kuka hullu lähtee rintaliiviostoksille pahimpaan jouluruuhkaan? Minäpä tietenkin.

Olin sairaslomalla ostanut kahdet shock absorber-merkkiset liivit, toiset kokoa 85D ja toiset 90D. Pienempi ympärysmittaiset ovat tuntuneet vähän ahtailta ja suuremmat muuten ok, paitsi tuo ympärys on ollut vähän väljä. Mutta en halunnut uskoa, että vielä leikkauksen jälkeenkin olisin DD kuppinen. Jostain luin, että shock absorberit ovat pienempiä kuin muut liivit, joten elin lujassa uskossa, että 85D on minun kokoni.

Keräsin kaupassa viidet 85D rintaliivit mukaani, todeten tyytyväisenä, että ne ovat suunnattomasti halvempia kuin yhdetkään liivit joita olen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ostanut. Sovituskopissa sitten riisumaan ja hikoilemaan. Ensimmäiset liivit tuntuivat ihan kivoilta, ne olivat urheiluliivit. Tosin vähemmän tukevat kuin olin kuvitellut. Seuraavat olivat todella oudot. Niihin jäi ryppyinen pussi rinnan päälle. Seuraavissa sama. Ja kaikissa muissakin. Tuijottelin itseäni epätoivon vallassa ja mietin mikä mättää. Sitten tajusin, nehän ovat liian ISOT. D kuppi oli liian väljä, tarvitsen pienemmät.

Pienen ilotanssin saattelemana palautin kaikki liivit paikoilleen ja kaivelin mukaani 85C kokoiset liivit ja palasin sovituskoppiin. Ja kaikki liivit sopivat kuin valettu. Onneksi sain hillittyä itseni, enkä hihkunut riemusta ääneen, vain hiljaa kuiskien. En ole mahtunut tämän kokoisiin liivehin sen jälkeen kun täytin 15 vuotta.

IHANAA!

Leikkauksen mukanaan tuoma kuukauden liikuntatauko ei ole tehnyt hyvää. Vatsa pömpöttää kuin ilmapallo, taisi tulla syötyä liikaa herkkuja. Ja tietenkään en voinut tehdä edes vatsalihasjumppaa, kun kerran oli liikuntakielto...

Päätin aloittaa liikunnan rauhallisesti. Menin siis pilatestunnille, kun siellä ei rehkitä liikaa. Voi hyvänen aika, vaikka eilen tuntui, että eihän tämä nyt niin rankkaa ole, tänään vatsalihakset, pakaralihakset ja niskalihakset huutavat hallelujaa. Ja sentään otin TODELLA rauhallisesti, kun pelkäsin tekeväni jotain peruuttamattoman pahaa rinnoilleni jos käytän liian aktiivisesti niiden lihaksia. Joten rinnoissa ei ole ollutkaan sitten minkäänlaisia omalaatuisia tuntemuksia tänään. Hmmm... pitäisiköhän tästäkin huolestua.

Huomasin kyllä, että kaikki venyttelyt yms ovat jääneet tekemättä. Olin ihan sumeen jäykkä ja mikään ei toiminut niin kuin olen tottunut. Tästä ei taida olla kuin yksi suunta: kohti parempaa kuntoa. On vaan kurjaa aloittaa melkein nollasta. Huomenna kokeilen spinningiä. Ehkä se sujuu vähän helpommin, kun kuitenkin olen kävellyt aika tehokkaasti päivittäin.

Mutta saunassa käynti tuntui taivaalliselta! Hien mukana lähti varmaan kilo kuollutta ihoa. Ah, nautinto!

Kerrankin käynti lääkärillä oli mukava. Sain luvan normaaliin elämään. Eli saan saunoa, urheilla, nukkua missä asennossa haluan ja nostaa yli 3 kiloa kerralla. Tietysti tässä menee hyvä tekosyy olla siivoamatta, kantamatta kauppakasseja ja maata sohvalla aina kun huvittaa...

Haavat ovat parantuneet hyvin, pari kohtaa vielä oli, joissa oli rupea jäljellä, mutta ne eivät enää haittaa toimintaa. Teippejäkään ei tarvitse laittaa enää, jäljelle jätettiin sitä hopeatyynyä oikean puoleiseen rintaan alahaavan päälle. Tosin lähinnä siksi, että kun hoitaja otti teipin irti, lähti taas yksi ihoriekale teipin mukana. Joka tietysti vuosi vuolaasti.

Lääkäri kertoi myös, että kainalonalueen kipuilu johtuu siitä, että "vanhat" rintani olivat hyvin laajat, hän kavensi leikkauksessa niiden aluetta ja joutui vetämään sivusta lihaksistoa uuteen malliin aika kovalla kädellä. Ei haittaa! Uudet rintani ovat paljon sopusuhtaisemman malliset ja muutenkin "söpöt".

Töihin palaaminen ei myöskään ollut niin vaikeaa, kuin olin kuvitellut. Paljon oli tapahtunut viimeisen kuukauden aikana, mutta kaikki asiat olivat hoidossa ja sijaiseni oli hoitanut toimensa erittäin hyvin. Ja kun sain muutakin ajattelimista kuin rinnat, ei niitä edes pakottanut, pistellyt tai kutittanut koko päivänä. Niin, tietysti tein lyhyen päivän, kun lääkäriaika oli klo 13.30 ja lähdin pois jo klo 13. Rauhallista totuttelua työelämään.

Taas sataa lunta. Vieläkään en uskalla tehdä lumitöitä. Viimeksi kun yritin, tulivat rinnat niin kipeiksi, että jouduin kaksi päivää lepäämään ja syömään särkylääkkeitä.

Ajattelin, että marraskuu on hyvä aika leikkaukselle, kun lumi tulee kuitenkin vasta tammikuussa ja silloin saan nauttia ulkoilusta lumitöiden merkeissä. Koko sairaslomani ajan on ollut pakkasta ja lunta on satanut samalla tavalla kuin viime talvena tammikuusta lähtien.

Olen ollut kuukauden nyt urheilematta. Kotona olen saanut kehoituksen käydä kävelemässä ja leikkiä wii-fitillä. Olen kuulemma niin äkäinen kun en saa riittävästi liikuntaa. Joka päivä olen pyrkinyt kävlemään askelmittarin kanssa 10 000 askelta, mutta kaipaan kunnon hengästymistä, hikoilua ja saunomista. Kävellessä syke ei juurikaan nouse, ehkä ylämäessä jonkin verran, mutta ei siitä kunnon euforiaa saa.

Olen lueskellut muiden blogeja leikkauksesta ja paranemisesta. Kuulostaa pelottavalta, kun toisilla on kestänyt useita kuukausia ennen kuin haavat ovat parantuneet kunnolla. Omat haavat näyttävät ihan hyviltä, ovat aika hyvin arpeutuneet, enää pari pientä rupea on jäljellä, muuten ihan siistiä arpea. Maanantaina on leikkaavan kirurgin tapaaminen, katsotaan saanko luvan ryhtyä elämään suht normaalia elämää.

Maanantaina loppuu sairasloma. Juuri kun opin rentoutumaan ja olemaan tekemättä mitään. Ei oikein inspiroi töihin meneminen, mutta toivon, että kun vauhtiin pääsen, on siellä ihan mukavaa. Pidän työstäni, joten ei sen pitäisi ihan kamalaa olla. Ja kohta on joulu.

Maanataina tuli kunnon lumimyräkkä, enkä malttanut pysyä pois lumitöistä. Taisin liian innokkaasti nostella punaisella lapiollani lumia, kun rintoja on sen jälkeen pakottanut ja turvottanut. Ja välillä on muutenkin kummallisia tuntemuksia.

Hassua, että koko ajan tunnustelen mielessäni rintojani: miltä ne tuntuu, mistä sattuu, apua, aukesiko joku haava kun tein jotain ehkä enemmän kuin ennen... Elämä pyörii kokonaan rintojen ympärillä. Välillä tulee olo, että en muusta enää osaa puhua.

Luin blogeja muiden kokemuksista. Harmittaa, kun en tajunnut ottaa ennen ja jälkeen kuvia omistani.

Rintoihini ei ole tullut juurikaan mustelmia. Alussa oli jonkin verran hieman tummempaa kohtaa nännien alapuolella, mutta muuten ne ovat olleet ihan normaalin väriset.